Ärjänsaaren jäte- ja energiaratkaisuissa otetaan askel kohti kestävää ja vastuullista retkeilyä
GreenSol-hankkeessa (KA5043) kehitetään valituille pilottikohteille ympäristöystävällisiä jäte- ja energiaratkaisuja. Pilottikohteiksi on valittu neljä luonto- ja virkistysarvoiltaan merkittävää luontokohdetta Suomesta ja Venäjältä. Suomen pilottikohde on Oulujärvellä sijaitseva Ärjänsaari, jota hallinnoi Metsähallituksen Luontopalvelut.
Metsähallituksen Ärjänsaaren projektiryhmä vieraili lokakuussa Ärjänsaaressa suunnittelemassa GreenSol-hankkeen toimenpiteitä. Energiaratkaisuihin liittyvää osaamista suunnittelutyöhön toi retkelle osallistunut Oulun Energian kehitysinsinööri Matias Ristimella. Mukana oli myös Ärjänsaaren rakennusten kunnostamista suunnitellut arkkitehtiopiskelija Marisa Tofferi Oulun yliopistosta.
Retkellä tutustuttiin kolmeen rakennukseen, jotka tullaan luultavasti varustamaan aurinkopaneeleilla hankkeen aikana. Suunnittelumatkalla keskusteltiin rakennusten tulevasta käytöstä, sähköntarpeesta ja erilaisista aurinkoenergiaan liittyvistä ratkaisuista. Suunnittelumatkan ansiosta hanke pyörähti käyntiin toden teolla, ja nyt jäämme innolla odottamaan suunnittelutyön etenemistä!
Anni Koskela, projektipäällikkö, Metsähallitus