Business-taitoja kädentaitajille -koulutus on alkanut

Submitted by KA8028 on
Business-taitoja kädentaitajille -koulutus on alkanut

Business-taitoja kädentaitajille -koulutus on nyt käynnistynyt webinaarien muodossa. Ensimmäinen webinaari pidettiin erikseen suomalaisille ja venäläisille osallistujille 7. ja 13. päivä lokakuuta. Webinaarin teema oli viestinnällä vahvat verkostot ja kouluttajana toimi Anu Ruusila Cordial Communications Oy:sta. Hän kertoi verkostoitumisesta ja verkostojen hyödyntämisestä yrityksen liiketoiminnan kehittämisessä.

Myöhemmin syksyllä 2020 venäläiset ja suomalaiset käsityöläiset tutustuvat liikeidean ja liiketoimintamallin rakentamiseen, brändin kehittämiseen ja digitaalisten markkinointikanavien hyödyntämiseen myynnissä. Webinaarikouluttajat ovat pääosin suomalaisia asiantuntijoita, mutta edustettuna on myös venäläistä asiantuntemusta, sillä tänä vuonna webinaarisarjan päättää taiteiden tutkija Ekaterina Rychkovan luento perinteisen kulttuurin käytöstä tuotesuunnittelussa.  Vuodelle 2021 on suunnitteilla lähiopetuspäiviä, työpajoja ja muita aktiviteetteja. Webinaarien lisäksi käsityöläiset voivat mm. olla vuorovaikutuksessa luennoitsijoiden kanssa, suorittaa kotitehtäviä ja kuunnella käytännönvinkkejä yrittäjäpuheenvuorotallenteilta.