Big Music for Small Cities on julkaissut CD:n

Submitted by KA9031 on
Big Music for Small Cities_CD

Karjalan Valtionfilharmonia järjestää Big Music for Small Cities -hankkeen puitteissa tuotetun CD:n julkaisutilaisuuden 23.9. klo 16.

Tapahtumassa hanketiimi esittelee teoksiin ja albumin luomiseen liittyvää työtä sekä kertovat millaista tallenteen tekeminen sinfoniaorkesterin kanssa oli. Tilaisuudessa kuullaan myös tulevaisuuden suunnitelmia. Lisäksi vieraat pääsevät nauttimaan Filharmonian muusikoiden musiikkiesityksistä.

Tapahtumaan on kutsuttu Karjalan hallituksen jäseniä, Venäjän ulkoministeriön Petroskoin edustusto, Suomen Pietarissa toimivan pääkonsulaatin Petroskoin haaratoimiston johtajat, alueelliset kulttuuri- ja talousministeriöt, Karelia CBC -ohjelman haaratoimiston johtaja ja Petroskoin aluehallinnon edustajat, Karjalan tasavallan taidefestivaalien järjestäjiä sekä alueellisen median toimittajia. Big Music for Small Cities -hankkeen suomalaiset partnerit osallistuvat etäyhteydellä.

On sanottava, että helmikuussa 2020 käynnistetty Big Music for Small Cities -hanke on tapahtumarikas. Sen tavoitteena on yhdistää voimavarat kulttuurin, taiteen ja luovan teollisuuden aloilla houkuttelevan kulttuuriympäristön kehittämiseksi ja luoda mahdollisuuksia pienille kaupungeille Karjalan tasavallan (Venäjä) ja Pohjois-Karjala (Suomi) raja-alueella.

Kuukausi hankkeen käynnistämisen jälkeen alkoi pandemia, jonka myötä tulivat tiukat karanteenitoimenpiteet ja pitkään kestävä tapahtumakielto. Hanketiimin oli kiireesti päivitettävä suunnitelmiaan ja etsittävä vaihtoehtoja asetettujen tehtävien toteuttamiseksi.

Hanke on kuitenkin onnistuneesti voittanut vaikeudet. Luovan alan yhteistyön ansiosta Karjalan tasavaltaan saatiin kuvauspaikka, jonka ansiosta hankkeen tekijät pystyivät toteuttamaan monia projekteja verkon välityksellä.

Hanke järjesti keskustelufoorumin taidefestivaaleille molemmin puolin rajaa. Luovan alan asiantuntijoita on koulutettu. Osana Joensuun Musiikkitalvea 2021 järjestettiin konsertteja, joita tuhannet ihmiset pystyivät seuraamaan verkon välityksellä.

Tässä vain muutamia tärkeimpiä tapahtumia, jotka hanke on mahdollistanut. Ensimmäinen venäläinen keskusteluohjelma "Valo taiteena", johon osallistui kansainvälisiä valotaiteilijoita. Säveltäjät Venäjältä ja Suomesta ovat säveltäneet sinfonista musiikkia hankettamme varten. Suuria kokoonpanoja varten hankittiin ammattimaiset tallennuslaitteet. Karjalan Valtionfilharmonia kokosi ohjelmiston ja tallensi sen Big Music for Small Cities -hankkeen puitteissa.

Orkesterin äänitys tapahtui kesäkuussa 2021. Hankkeen puitteissa hankitut äänityslaitteet mahdollistivat työskentelyn Karjalan filharmoniassa. Idean toteuttamiseksi mukaan pyydettiin asiantuntija - Pavel Timofeev, studiojohtaja, kansainvälisen Pure Sound -palkinnon voittaja kategoriassa "Paras äänitallenne kokoonpanolle sooloinstrumentti ja orkesteri - 2019".

Klassikkojen, Felix Mendelssohnin Hebridien alkusoiton ja Modest Mussorgskyn Yö autiolla vuorella lisäksi albumi sisältää hanketta varten tilatut teokset: Ilja Kuznetsovin, Pavel Karmanovin ja Aleksei Kurbatovin kolmiosainen KARELIA SUITE ja Cecilia Damströmin Nixus.

Levyjä valmistetaan 300 kappaletta ja ne jaetaan hankkeen raja-alueen kumppaniverkoston osallistujien kesken.

Levyn "Big Music for Small Cities" julkaisu tapahtuu Karelia CBC -ohjelman Euroopan yhteistyöpäivän yhteydessä.

Tapahtumaan pääsee vain kutsulla. Tiedotusvälineiden edustajat voivat ottaa yhteyttä hankkeen venäjän koordinaattoriin: 8-931-700-23-35.

Tapahtuma on järjestetty COVID -19:n liittyvien turvallisuusmääräysten puitteissa.