Viestintäpalkinto 2020

Submitted by Henna on

Kantele-GO vastaanotti ensimmäisen ikinä jaetun Karelia CBC -ohjelman viestintäpalkinnon joulukuussa 2019 ohjelman vuositapahtumassa. Tänä vuonna emme valitettavasti voi järjestää vuositapahtumaa, mutta haluamme silti nostaa esille hyvää hankeviestintää.

Valitsimme hankkeistamme kolme finalistia:

Karelian Art-Residency Network and Art Tourism sopeutti viestintäänsä muuttuvaan toimintaympäristöön ja järjesti hankkeen tuloksia esittelevän seminaarin hybriditilaisuutena. Hanke ja sen tulokset huomioitiin laajasti paikallismediassa.

Green Solutions for Nature Protected Areas panosti hankkeen tulosten levittämiseen ja kokeili viestinnässä myös uusia lähestymistapoja, esimerkiksi hankkeen tulosten esittelykierrokselle kutsuttiin myös paikallinen bloggari.

Culture Open: Creating Culture Together kiinnittää erityistä huomiota saavutettavaan viestintään ja on jakanut osaamistaan myös muille hankkeille. Hanke näkyy sosiaalisessa mediassa ja on saavuttanut kohderyhmänsä hyvin.

Palkintoseremonia

Voittaja julkistetaan keskiviikkona 16.12. klo 14 kaikille avoimessa Zoom-tilaisuudessa. Tervetuloa!

Linkki tilaisuuteen

https://us02web.zoom.us/j/81511235139?pwd=VktvSDBWV01IdXRUejVjeHEzRWduUT09

Passcode: 638009

Lisätietoja:

Henna-Mari Laurila (henna-mari.laurila[at]kareliacbc.info)