KA11000 REMAC - Lietteiden käsittelyn investointihanke

Karelia CBC –ohjelman rahoittama hanke tuo Kainuulaisen biokaasutuotannon nykyaikaan. Hankkeessa investoidaan Puolangalle jätevesilietteiden käsittelyyn tarkoitettu pienehkön mittakaavan biokaasureaktori, joka palvelee jatkossa Puolangan ja lähikuntien tarpeita. Avokompostointi on ollut tyypillinen tapa käsitellä lietteitä maaseutukunnissa, mutta kompostoinnista ollaan heikon ympäristötehokkuuden vuoksi siirtymässä pois kaikkialla Suomessa.  ”Ainoaksi vaihtoehdoksi on jäänyt lietteen kuljettaminen rekoilla, fossiilisia polttoaineita käyttäen, jopa useiden satojen kilometrien päähän”, sanoo projektipäällikkö Outi Laatikainen KAMKilta. ”Tässä hankkeessa pääsemme toteuttamaan tälle pienehkölle mittakaavalle suunnitellun laitoksen, joka onnistuessaan toimii referenssinä muillekin vastaaville seuduille.” 

Laitoksesta syntyy biokaasua, joka käytetään kunnan lämpölaitoksessa korvaamaan fossiilista polttoöljyä. Biokaasun tuotantoa liikennekäyttöön on kehitetty Suomessa viime vuosina voimakkaasti, mutta nyt investoitavan laitoksen kokoluokka sopii paremmin paikalliseen käyttöön. Biokaasulaitoksen toimittaja kilpailutettiin alkuvuodesta 2021, ja rakennuttajaksi valikoitui suomalainen yhtiö Doranova Oy, jolla on vakaa kokemus alan laitoksista ja ratkaisuista. Reaktorihallin on tarkoitus olla kasassa syksyllä 2021 ennen lumia, ja talven yli jatketaan töitä sisätiloissa.

Hankerahoitusta tarvitaan, koska nimenomaan jätevesilietteiden käsittelyyn on haastavaa investoida markkinavetoisesti. ”Maatalouslietteiden käsittely biokaasuksi on voimakkaasti kasvava ala ja meilläkin Kainuussa on jo tästä esimerkkejä”, toteavat elinkeinopäällikkö Heikki Kanniainen ja MACON Oy:n asiantuntija Ilkka Kovalainen. ”Jätevesilietteiden käsittelyyn tämä nyt toteutettava laitos on ensimmäisen laatuaan – tässä mittakaavassa ja tällä toimintamallilla - Suomessa."

Kyseessä on Kajaanin ammattikorkeakoulun johtama hanke, joka alun perin toteutettiin rajayhteistyönä Suomen ja Venäjän välillä. Hankkeessa kehitettiin myös lietteen käsittelyn ympäristötehokkuutta Venäjän Karjalassa vuoden 2022 maaliskuun alkuun saakka, mutta johtuen Venäjän sotatoimista Ukrainassa kaikki organisaatiollinen yhteistyö Venäjän kanssa on sittemmin lopetettu. Kostamuksessa kehitettiin lietteen jatkokäsittelyä ja kuivausta, ja lisäksi Kontupohjan alueen kylissä kehitettiin lietteen varastointia siten, että haitallisia valumia Äänisjärveen vähennettiin.

 

 

Hankeuutiset

Projektityöryhmä koostuu seuraavista toimijoista:

Kajaanin ammattikorkeakoulu KAMK
Kajaanin ammattikorkeakoulu on korkealaatuista opetusta, ammatillista kasvua sekä tutkimus- ja kehitystyötä tukeva kolmannen asteen oppilaitos. Opetus- ja kulttuuriministeriön lausunnon mukaan KAMK on yksi Suomen menestyksekkäimmistä ammattikorkeakouluista. KAMKin tutkimukset ja hankkeet ovat kansainvälisiä ja pohjaavat saumattomaan yhteistyöhön, sekä niiden parissa työskentelee useita alan erityisasiantuntijoita.

Kajaanin ammattikorkeakoulu on ReMaC-hankkeen vetovastuussa, ja näin ollen vastaa projektin etenemisestä sekä taloudellisesta hallinnasta. KAMKin tehtävä on tuottaa suunnitelmat Puolangan biokaasureaktoria varten, ja raportoida hankkeen etenemisestä projektikumppaneiden ja rahoittajien kesken.

Lisätietoa: www.kamk.fi

Puolangan kunta
Puolangan kunta vastaa kunnan julkisista palveluista, ja toimii ReMaC-hankkeessa rahoittajana, sekä biokaasureaktorin tulevana kotikuntana. Puolangan kunta toimii hankkeessa yhdessä kehitysyhtiö Honkainfran kanssa.

Lisätietoa: www.puolanka.fi

Mikko Ahokas Consulting Oy
Macon Oy on suomalainen konsultointiyritys joka erikoistuu bioekonomiaan ja ”cleantechiin”, eli ympäristöystävälliseen teknologiaan. Yritys on yksi Suomen johtavista bioekonomian ja kiertotalouden toimijoista, ja sen toimijat ovat erikoistuneita jätteiden ja sivuvirtojen käsittelyn innovatiivisten teknologioiden kehittämiseen, suunnitteluun ja markkinointiin.

Macon Oy:n rooli ReMaC-hankkeessa koostuu biokaasureaktorin ja muiden teknologisten ratkaisujen suunnittelusta.

Lisätietoa: www.macon.fi

 

Ennen maaliskuuta 2022 mukana hankkeessa olivat myös Kontupohjan kaupunki, Regional Company Water and Ecology LLC, Gordovokanal Kostomuksha ja Kostamuksen kaupunki.

Outi Laatikainen
projektipäällikkö, erityisasiantuntija
etunimi.sukunimi@kamk.fi
p. +358 44 710 1662

Kajaanin ammattikorkeakoulu
PL 52 Ketunpolku 1, TIETO 1

FI-87101 Kajaani, Finland