Clean Games-konsepti testiin Kajaanissa

Submitted by outi.laatikain… on
Clean Games in Kajaani

SUSWAM-hanke opastaa ja kannustaa yhteisöä vastuullisempaan jätteidenhallintaan, lajitteluun ja kierrätykseen. Vanhanaikaisestihan tämä tapahtuisi luennoilla ja markkinointimateriaalilla, mutta tällä kertaa lähestymistapa on hieman erilainen. Hankkeessa kokeillaan nimittäin Venäjältä kotoisin olevaa, vuonna 2014 syntynyttä Clean Games-pelikonseptia. Clean Games tekee ympäristön siivoamisesta leikkimielisen kilpailun ja sitä onkin pelattu jo yli kahdeksansataa kertaa, yli kolmessasadassa kaupungissa ja seitsemässätoista maassa.

Clean Games-konsepti on tulossa myös Kajaaniin osana SUSWAM-hanketta. KAMK järjesti 29.9. pienimuotoisen Clean Games-pilotin Entringin ympäristössä Kajaanissa, pelijoukkueina ammattikorkeakoulun lisäksi Ekokymppi, Entrinki, sekä Kainuun Liitto. Pilotin tarkoituksena oli varmistaa konseptin soveltuvuus myös Kajaanin tuttuihin maisemiin sekä tutustua sen käyttöön. Tunnin aikana neljä joukkuetta keräsi kuusitoista täyttä pussillista sekäjätettä, pelkästään Entringin ympäristöstä! Tällä hetkellä suunnitelmissa on järjestää kaikille avoin Clean Games-tapahtuma keväällä 2022.

“On mukavaa oppia uutta ympäristöturvallisuuteen liittyvistä toimista naapurimaaltamme, koska useimmiten innovaatiot ja uusi teknologia matkaavat Suomesta Venäjälle, eivätkä tähän suuntaan. Clean Games-pelikonseptin omaksuminen Suomeen on loistava esimerkki rajayhteistyön onnistumisesta.” Iloitsee SUSWAM-hankkeen projektipäällikkö Anna Belenikhina Kajaanin ammattikorkeakoululta.

“Clean Games on mielenkiintoinen peli. Miten vähäisestä, mutta niin tärkeästä asiasta, roskankeruusta, saadaankin näin hauskaa! Tämä peli iskee suoraan nykyihmisen, ja erityisesti nuorten ajatusmaailmaan. Ilmastonmuutosapatia kaipaa juuri tällaisia applikaatioita, joilla voidaan hauskasti ja helposti tehdä hyvää omassa ympäristössä. Pois kerätty roska näkyy heti ympäristön siistiytymisenä, ja se motivoi kilpailijaa jatkamaan roskien keräämistä. Kilpailun porkkanana voivat toimia hyvät palkinnot, jotka motivoivat osanottajia kilpailemaan entistä kiivaammin.” Toteaa Clean Games-konseptista Kierrätyskeskus Entrinkiä hallinnoivan Nakertaja-Hetteenmäen kyläyhdistyksen toiminnanjohtaja Mauri Saastamoinen.

”Clean Gamesi tuo kivalla tavalla virkistävän lisän jäteneuvontatyöhömme ja ympäristökasvatukseen, jota teemme yhdessä koulujen ja oppilaitosten kanssa. Toiminnallisuus ja konkreettisuus on tärkeää ympäristökasvatuksessa, ja sitähän tässä pelissä piisaa. Tuskin maltan odottaa, että pääsemme ensi kevään tapahtumaa suunnittelemaan!” Ekokympin Sari Komulainen kommentoi pelikonseptia.